Halasin Oskaria lujasti. - Kiitos! sanoin, mutta en vielä irrottanut otettani. Odotin, mitä poika vastaisi. - Eihän se mitään, hän sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen. - Olethan siskoni. Vavahdin. Hän ei ollut koskaan ennen sanonut minua siskokseen. Emmehän me edes oikeasti olleet sisaruksia. Kyynelet alkoivat virrata silmistäni. - Oskari... huokaisin. - Niin? tämä kysyi. Minun teki mieli sanoa, että hän oli maailman paras veli, mutta en pystynyt. Se ei ollut oikein. Hänellä oli oikeakin sisko, joka oli tuplasti minua mukavampi, kiltimpi ja... ja niin. Annika oli kuitenkin muuttanut kauas pois Oskarin äidin mukana. En tiennyt enää, mitä minun olisi pitänyt sanoa, joten totesin vain: - Äh, ajatus pätkii. Tuskin se mitään tärkää oli. Oskari kohautti harteitaan, ja nousi sitten ylös sängyltäni. - Juttele vielä äitisi kanssa siitä leiristä, tämä sanoi ja lähti sitten ulos huoneestani. Hymyilin pojan selälle, jota päällysti valkoinen t-paita. Olin varmasti maailman onnekkain tyttö, ainakin Oskarin suhteen. Vilkaisin kelloa. Se oli tasan 17.00. Nousin itsekin ylös, ja lähdin sitten kylpyhuoneeseen siistiytymään. Suljin kylpyhuoneen oven, ja laitoin sen vielä varmuuden vuoksi lukkoon. Avasin vesihanan, ja aloin huuhdella kasvojani viileällä vedellä. Kuivasin ne pyyhkeeseen, ja harjasin sitten hiukseni. Ehkä minun olisi soitettava Emmalle. Joelista en enää välittänyt. Hän oli täysi sekopää! Kaivoin kännykän taskustani, ja kirjoitin Emmalle seuraavanlaisen viestin: "Emma, mä oon pahoillani. Voitaisko me tavata?". Istuuduin vessanpöntön kannelle, ja jäin odottamaan vastausta. Samassa oveen koputettiin. - Linda, sinäkö se siellä? Kokoukseni alkaa tunnin kuluttua, päästä minut laittautumaan, äidin ääni sanoi. Nousin huokaisten ylös. Äidillä oli kokouksia nykyää melkein joka päivä. Avasin kylpyhuoneen lukon, ja laahustin pää painuksissa huoneeseeni. Samassa mieleeni tuli ratsastusleiri. Kiiruhdin takaisin. - Äiti... mutisin astuessani kylpyhuoneen kynnyksen yli. - Niin? tämä kysyi levittäen paksua maskaraa ripsilleen. - Mä... Mä ajattelin, että käviskö sulle, jos mä osallistuisin uusimmalle ratsastusleirille? kysyin nopeasti hieroen samassa varpaitani yhteen. - Linda... äiti huokaisi. - Olemme puhuneet tästä jo. Emme voi käyttää rahojamme sellaiseen turhaan. Käythän kuitenkin kerran viikossa ratsastustunnilla. Sitä paitsi sekin alkaa olla jo liikaa. Joudun ainoana vapaana iltanani torstaisin ajamaan sinut monen kilometrin päähän vain ratsastamaan! - Äiti, älä! murahdin. - Ratsastustunneilla käymistä mä en aio lopettaa, se on varma. Ja sitä vaan, että Oskari lupas maksaa sen leirin. - Oskariko? Mutta... äiti änkytti lopettaen meikkaamisensa. Hänellä oli aina ollut jokseenkin etäinen suhde miesystävänsä poikaa. - S-selvä sitten. Jos hän sen kerran lupasi maksaa, niin... Millä viikolla se leiri on? - JES! kiljahdin hypäten melkein ilmaan. - Kiitos, äiti! Kiitos! Halasin äitiäni lujasti. - Se leiri järjestetään ens viikolla, ja nythän on jo perjantai. Maanantaina lähtee juna kello 8.00 Ruovedelle, sanoin muistellen, mitä leiri-ilmoituksessa oli kerrottu. - Entäs liput? Maksaako Oskari nekin? äiti kysyi jatkaen taas meikkaamistaan. - Kyllä mun ymmärtääkseni, sanoin pyyhältäen sitten takaisin huoneeseeni, ettei äiti ennättäisi enää perua lupaustaan.

Jatkuu...