Makasin nyyhkyttäen sängylläni. Tyynyni oli jo aivan märkä. Olimme hiljattain riidelleet poikaystäväni kanssa, enkä uskonut, että palaisimme enää yhteen. Samassa huoneeni oveen koputettiin. Pyyhkäisin nopeasti märkiä kasvojani, ja sanoin: - Sisään. Huoneen ovi avautui. Emma astui sisään. Purskahdin uudelleen itkuun. Ei, en kestänyt jutella hänen kanssaan juuri nyt! Vaikka hän olikin paras ystäväni, osasi hän silti olla joskus rasittava. - Linda... Onko kaikki kunnossa? Emma kysyi tullen huolestuneen näköisenä sänkyni laidalle istumaan. - Joo, on. Kaikki kunnossa, sanoin pyyhkäisten uudelleen kasvojani paitani hihaan. Emma laski kätensä jalkani päälle. - Eikä oo, se näkyy selvästi. Ootteko te riidelly Joelin kanssa? tyttö kysyi tuijottaen minua suoraan silmiin. Hautasin pääni uudelleen tyynyyni. Emma saisi istua sänkyni laidalla vaikka kuinka kauan, minä en välittäisi. Halusin nyt vain rauhassa levätä. Samassa Emma nousi, ja vilkaisi minuun vielä kerran, ennen kuin marssi nenä pystyssä ovelle. Hänpäs ei kauaa kestänytkään. - Ei sitten, jos ei parhaan ystävän seura kiinnosta! tyttö tiuskaisi, ja marssi ulos huoneestani. Huokaisin raskaasti. Oliko kaikki taas minun syytäni? Itse hän oli minut suuttutanut niillä typerillä, tyhjänpäiväisillä kysymyksillään. Samassa huomasin isoveljeni Oskarin kulkevan huoneeni ohi. Emma oli jättänyt oven auki. Ei Oskari oikeasti ollut isoveljeni. Mutta melkein. Hän oli äitini uuden miehen poika. Ja oikeastaan ihan mukava pojaksi. Hän kuunteli minua, kun minulla oli huolia, eikä ilkkunut minua kavereilleen. Tai siis... Ei ainakaan minun tietääkseni. Samassa huomasin sänkyni laidalle jääneen paperilappusen. Huomasin myös Oskarin katsovan, kun otin sen itkuisin silmin käteeni. Emma oli varmaankin tahallaan jättänyt se siihen, ehkä hänellä oli minulle jotain asiaa. Vilkaistessani paperin tekstipuolta tajusin, että se oli leiri-ilmoitus. Ja vielä parempaa, RATSASTUSLEIRI-ILMOITUS! Luettuani ilmoituksen läpi huusin alakertaan: - Äiti! Samassa huomasin Oskarin nostavan sormen huulilleen. - Shh... Maria tekee töitä, hän sanoi. Maria oli äitini. - Aa... Okei, sanoin yrittäen hymyillä. Oskarille ei voinut olla hymyilemättä. - Mikä se on? poika kysyi tullen huoneeseeni. - Öh... leiri-ilmotus, vastasin yrittäen kätkeä lappusen syliini. Pojat pitivät yleensä hevosista kiinnostuneita tyttöjä vähän pöpeinä, joten siksi olin salannut hevosharrastukseni Oskarilta. - Ratsastusleirikö on kyseessä? Oskari kysyi virnistäen. - Mut... änkytin hölmistyneenä. Mistä hän oli saanut tietää? - Kyllä mä tiiän, poika jatkoi. Vilkaisin ympärilleni. En huomannut, että näkyvillä olisi ollut mitään heppatavaraa. Paitsi... Seinäni olivat täynnä hevosjulisteita ja kirjakaappini täynnä hevoskirjoja! Noloa... Samassa Oskari tempaisi leiri-ilmoituksen kädestäni, ja luki sen nopeasti läpi. - Mee ihmeessä. Pääsisin mäkin susta viikoks eroon, poika naurahti. Naurahdin mukana. Eihän hän tosissaan voinut olla. Tai... En ainakaan halunnut, että hän olisi. - No... En mä oo varma, suostuuko äiti, vastasin alakuloisena. - Miks ei suostuis? Jos sillä ei kerran oo rahaa, niin kyllä mä sen leirin voin maksaa! Eihän se oo kun 50 ekee, poika sanoi läimäyttäen minua olalle. - Oikeesti? kiljahdin. - Se ois mahtavaa! 

Jatkuu...